Habibasta kerrottua

Nasima Rasmyar, Helsingin apulaispormestari:

“Habiba on rohkea, vahva ja sinnikäs nainen. Hänen kaltaisiaan ihmisiä tarvitaan politiikassa”

Liisa Kivekäs, sairaanhoitaja, kätilö, valtuutettu:

“Kunnallisvaalien aikana vaalikentillä kiinnitin erityisesti huomiota erääseen nuoreen naiseen. Hänen välitön tapansa kohdata erilaisia ihmisiä ja kuunnella heidän huoliaan, oli mutkaton ja lämmin.
Minun politiikassa ja yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä harjaantunut silmäni havannoi heti, että tuossa nuoressa naisessa on suuri potentiaali tulla vahvaksi vaikuttajaksi.
Tuo nuori nainen oli nykyinen valtuustokolleegani Habiba. Hänen tapansa tehdä yhteistyötä erilaisia näkemyksiä omaavien ihmisten ja ryhmien kanssa on ihailtavaa. Habiba on rakentava ja määrätietoinen tasa-arvoisen, inhimillisen ja paremman huomisen rakentaja. Hänen rohkeutensa kantaa vastuuta erilaisten ihmisryhmien tasa-arvoisen kohtelun ja oikeuksien puolesta on käsin kosketeltavissa.
Habiban kaltaista rohkeaa tulevaisuuden rakentajaa tarvitaan eduskuntaan tekemään tasa-arvoisempaa, oikeuden mukaisempaa ja inhimillisempää politiikkaa. Valtuustokaverina ja ystävänä olen oppinut, että Habiba on ihmisenä rehti, lämmin, luottettava sekä rohkeasti kantaaottava ja uskottava.”

Leea Hämäläinen, Suvelan asukaspuiston vastaava ohjaaja:

“Olen työni kautta tutustunut Habibaan, hänen ollessaan noin 6v. Häntä seuranneena nämä vuodet aina nuorisovaltuustosta kunnanvaltuutetuksi asti. Tällä hetkellä nyt kansaneustajaehdokkaana! Habiba on iloinen, positiivinen ja voimakas persoona. 7 lapsen yksinhuoltajana olo on varmasti kasvattanut häntä Suomen olosuhteissa paljon. Paljon on kohdattu asiatonta kohteluakin. Habiba on valoisa, asioita eteenpäinvievä henkilö, joka oli jo lapsena ja nuorena sovitteleva ja rauhaa rakentava kulmakivi sosiaalisessa ympäristössä. Kannustan häntä tässä ehdokkuudessa. Hän on huumorin-ja tilannetajun omaava henkilö, jolla on merkittävä vaikutus maahanmuuttajataustausten auttamisessa ja toimii myös siltana kantaväestön kanssa. “

Isä Heikki Huttunen, Euroopan Kirkkojen Konferenssin pääsihteeri ja Leena Mikkilä-Huttunen, ortodoksinen uskonnonopettaja:

“Tunnemme Habiban espoolaisena äitinä, joka elää yksinhuoltajan ruuhkavuosia, mutta ehtii toimia tärkeissä hankkeissa yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Heikki tutustui suorapuheiseen Habibaan Yhdysvaltain-matkalla, kun suomalaiset järjestöjen ja uskontojen edustajat tutustuivat äärilikkeiden vastaiseen työhön ja kulttuurien vuoropuheluun. Siitä lähtien olemme tehneet yhteistyötä dialogin ja yhteisöllisyyden puolesta, sekä valtakunnallisesti että Espoon keskuksessa toimivassa Filoksenia ry:ssä. Habiballa on ote elämästä, niin lähiön lapsiperheen arjen asioiden kuin politiikan tasolla. Hänellä on kanttia puhua rehellisesti oman kulttuuritaustansa, kotikaupunkimme ja maamme haasteista ja kykyä puuttua niihin. Hän on tyypillinen espoolainen nuori aikuinen ja aito oman taustansa kasvatti. Meidän tavallisten ihmisten tulevaisuus tarvitsee Habiban panosta. Mielestämme nyt on Habiban aika.”

Aicha Manai, lapsuuden ystävä:

“Tutustuin Habibaan vuonna 1998, olin tuolloin 12-vuotias ja juuri muuttanut Espoon Suvelaan. Habiba soitti ovikelloamme ja toivotti minut tervetulleeksi naapurustoon, ”tehdään joskus jotain yhdessä, tässä on mun numero”, sanoi hän. Tuosta hetkestä alkoi nyt jo yli 20 vuotta kestänyt ystävyys. Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta yksi asia on pysynyt muuttumattomana ja se on Habiban avoimuus, ystävällisyys sekä kyky luoda vilpitön yhteys toisiin ihmisiin. Uskon, että tälläisenä aikana maamme kaipaa politiikkoa, joka pyrkii rakentamaan siltoja ei hajottamaan niitä. Lasten ja nuorten osallistaminen sekä erityisesti nuorten miesten syrjäytymisen ennaltaehkäisy, halu edistää suomalaista koulutusta sekä yhdenvertaisemman työelämän edistäminen ovat Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä teemoja ja juuri näitä asioita Habiba on valmis viemään eteenpäin. Siksi Habiba!”

Hanna Meriluoto, ala-asteen opettaja:

“Ajattelinkin että Habiba tulisi pääsemään pitkälle. Habibaa ei helposti lannisteta. Hän on itsenäinen ja ajattee omilla aivoillaan. Habiba tuli hyvin toimeen luokkatovereidensa kanssa ja oli hyvin avulias. Erityisesti muistan yhden hyvin häntä kuvaavan tapauksen. Kuumana kesäpäivänä jouduin muuttamaan luokkahuonetta toiseen rakennukseen kaikkine koulutarvikkeineni. Habiba oli huomannut autoni koulun pihalla ja tuli avukseni. Hän oli suureksi avuksi ja kiitoseksi kävimme syyslukukauden aluksi jäätelöllä Tapiolassa. Toivoinkin, että Habiba menisi politiikkaan mukaan, koska hän osaa ajaa asiaansa hyvin, ja on moderni uljas nainen. “